Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah sanoo lausunnossaan, että ryhmän taistelijat ottivat yhteen Libanoniin ...
Keskeisten öljylaatujen hinnat nousivat puolisentoista prosenttia Iranin Israeliin kohdistaman ohjusiskun jälkeen.
Valtio on ottanut kuusi hyvinvointialuetta, mukaan lukien Kanta-Hämeen eli Oma Hämeen, tiukempaan taloudelliseen tarkkailuun.
Kanadassa pääministeri Justin Trudeau selvisi tiistaina jo toisesta epäluottamusäänestyksestä viikon sisällä. Tällä kertaa ...
Thaimaassa tapahtuneessa koulubussiturmassa on kuollut ainakin 23 ihmistä, paikallinen poliisi kertoo. Koululaisia ...
Taloyhtiöt saavat palveluntarjoajiltaan, kuten esimerkiksi isännöintiyrityksiltä tai kiinteistönhuoltoyhtiöiltä, usein ...
Yhdysvalloissa varapresidenttiehdokkaat Tim Walz ja J.D. Vance puhuivat tv-väittelyssään Suomesta, kun keskustelussa ...
Lähes puolet suomalaisista antaisi talousvaikeuksissa oleville hyvinvointialueille lisää rahaa, vaikka se lisäisi valtion ...
Suomalaisten työhyvinvoinnin heikkenevä trendi jatkuu. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen mukaan jo ...
Tietosuojan käytännöt ovat hämäriä jopa eettisyyteen erikoistuneissa verkkokaupoissa, sanoo muotitutkija Annamari Vänskä.
USU-gallupin mukaan 46 prosenttia antaisi alueille suunniteltua enemmän euroja, vaikka se lisäisi valtion velanottoa. 30 ...